#elmoboyy ja arkivaate

Arkivaate ja arki aate.
Vaatteet ovat kuin aatteet ja siksi Elmo saa uuden Suomi100 asun. #suomi100, Suomen juhlan kunniaksi saa koiraspoika naurtia lämpimistä illoista.

Malli #yhteishyvän koiranvaate. Jo toinen samalla mallilla.

Lumikuusi

Sunnuntaiaamun vaellus lumisessa maisemassa. Nyt se on jo mennyttä. Tätä jää kaipaamaan pimeinä päivinä kun sataa vettä.

Puolukka mäellä ja kupissa

Loistavassa auringonpaisteesa puolukat kypsyvät. Ehkä ensimmäien kerran elämässäni poimin puolukat kypsänä. Yleensä ne poimitaan sisältä valkoisina ja kuivina. Nämä ovat raikkaita ja meheviä. Märkiä nuo olivat, kuivattelin niitä pöydällä roskien poiston yhteydessä. 

Heinä illan valossa

Heinä iltavalossa

Olen yksin, metsässä, hiljaa, auringossa.

Olen

Ilta pimenee, jään tähän.

Odotan, odotan, odotan...pakkasta

Siemenet putoavat maahan, kenteis lumeen?

Keväällä herään uudelleen ja saan tuottaa uutta ruokoa.

Minun on kuoltava talven pakkasilla, jotta keväällä syntyy elämää 

 

Koivu lauantai illan auringonpaisteessa

Koivu valaistuna

Nopea, pienen pienen hetken kestäneen ajan oli koivu valaistuna upealla auringonpaisteella. Koivu erottui tummia mäntyjä vasten hohtavassa keltaisessa värissään, loistavana keltaisena aivan hurmaavana. 

Vain hetken, sitten tuo hetki oli pois. 

Syksyn haaleat sävyt Murolessa

Venelaituri Murolessa, Paloveden puolella.

Syksy on hiljalleen saapumassa Ruovedelle. Järven pinnassa väreilee pieni väre, joka kertoo kuinka tyyntä oikeastaan voikaan olla. Jos tuota pientäkään värähtelyä ei olisi, voisi sanoa ilmaa peilityyneksi. Melkein päivä sitä olikin. Tuo pieni väreily oli peräisin veneen jättämästä vanavedestä eikä suinkaan tuulesta.

Kesällä tähän laituriin kiinnittyy monia laivoja ja veneitä jotka matkaavat omia teitään kohti uuisa seikkailuja. Osalla tarkoitus on vain nautti venelitystä, osalla on tarkoituksena myös kalastaa ja näin nauttia myös kalasta aterialla. Vesi ja veneily on jotain niin upeaa Ruoveden kansallismaisemassa.

Kuvassa olevasta valkoisesta tangosta riippuu naru, jota vedettäessä kanavan patoportit avautuvat ja laivat pääsevät kulkemaan kanavan läpi. Kanavassa on jotain niin viehättävää, vanhan aikaista, josta voi tänäkin päivänä olla osallisena. Ennen kanavassa kulki alueen ainoat kulkupelit, vieden tavaraa ja ihmisiä paikasta toiseen. Nyt kanavalla on enemmänkin merkitystä huviveneille ja viikonloppu matkaajille. Toukokuusta lokakuuhun kanavanportit avautuvat joko aina narusta ilmoitettaessa tai etukäteen avausta pyydettäessä.

Kanavalla saa tietty nauttia myös toukokuusta syyskuuhun kesäkahvilan maittavista aterioista ja pitsoista.

Kevättä odotellaan

Portaat kohti tulevaa

Elämän portaat

Portaiden rakentamien on alkanut jo aikaa sitten. Ne eivät valmistu yhdessä yössä eikä kahdessa päivässä. Portaat johtavat ylös tai alas, riippuen siitä, miten haluat.

Portaat ovat kuin elämä, noin laajemmin ajateltuna. Ne vievät sinua ohjatusti eteenpäin. Helpottavat kulkua ja samalla pitävät  sinut turvassa. Tukevat portaat antavat hyvän vastuksen jalalle ja kaide antaa kädelle paikan kulkea ja tukea matkaa. Portaat antavat hyvän suunnan ja vapauttaa sinut miettimästä mihin jalkasi asetat. Voit pysähtyä katselemaan maisemia, eivätkä muurahaiset kiipeä jalkoja pitkin.

 Mukavaa.

Ongelmia tietenkin myös on:

Kulkemalla portaita polvet joutuvat koville ja nilkat rasittuvat. Tulee askeltaa tasaisesti ja moniteholasit asettavat omat rajoitukset pään asennolle. Kaiteesta kiinni pitäminen on hankalaa tavaroita kannettaessa ja hengästyttää. Menet sitten ylös tai alas, suunnissa on omat ongelmansa

 molemmissa.

Näielämässäkin. Jos kulkee tuttuja elämän portaita eteenpäin on kulumien saaminen todennäköisempää kuin jos uskaltautisi kulkemattomaan maastoon. Sitä urautuu.

 Kuvan rinne on vaikeakulkuinen, mutta jos sinne uskaltautuu, on askel vaihtelevaa ja se mitä silmä näkee, se on monin verroin monipuolisempaa kuin portaiden tervattu askelma.  Tosin sekin on 

kaunista.

Ok, kyllä siellä maastosakin omat vaaransa piilee, voi liukastua, voi kompastua, tavaroiden kantaminen on lähes mahdotonta. Kokemus kulkemistesta on kuitenkin kokonaisvartalollisempi kuin vain nuo askelmat. Sama hiki valuu selkääpitkin kuin portaissakin, mutta maaston tuoksut, muodot, kosteus, käsien kosketus jäkälään kun joutuu konttaamaan eteenpäin on jotain aivan erilaista kuin rapuisa kulkiessa. Kun pyllähtää sammalmättäälle voi suuhun napsia 

puolukoita tai mustikoita. 

Yhtenä päivänä portaat ovat tarpeeliset toisena päivänä voi olla parempi kulkea tutun ja turvallisen tien ulkopuolella.

 Kokeile.

Ei oo koiran karvoihin katsomista

Pussillinen Coton de Tulearin turkkia. 

Puhdasta ja kosteaa. Kaksi päivää on herraa puunattu, harjattu, leikattu ties mitä mutta nyt on hän valmis ja tosi kaunis. Itse hän ei pidä hännästään  joka viuhuu pepunpää päällä kutittaen mutta muuten ok. Entinen pullea koiruli on nyt hoikka poika.

Voi kun itsekin pääsisi kiloista näin helposti. Kahden päivän tuunaus ja avot monta vuotta iästä ja monta kiloa kevyempänä voisi taas kirmata eteenpäin.

No uudestaan tuo karva kasvaa ja nopeasti. Sama ongelma meikeläisellä. Välillä kilot putoaa välillä lisääntyy. Tällä taas mennään.

Vanhat kivet ja ohikulkijoiden mietteet

Näistä kallioista sanotaan, että Akseli Galleen- Kallella 26. huhtikuuta 1865 Pori – 7. maaliskuuta 1931 Tukholma ja Hugo Simberg(24. kesäkuuta 1873 Hamina – 12. heinäkuuta 1917 Ähtäri) ovat käyneet piirtämässä niihin kalliopiirustuksia. Ystäväni muistavat jopa nähneensä piirustukset nuorena.  Tiedä häntä. 

Nämä kalliot tavoittaa parhaiten veneellä järveltä käsin mutta kyllä ne mantereeltakin kai tavoittaa, en tiedä. Helpoiten kuitenkin veneellä, soutaen tai vaikka Tarjanteella kesällä. Tarjanne on muuten kulkenut jo miesten elinaikana, ehkä sillä?

 Tämä kapea salmi on kuitenkin aina yhtä sävähdyttävä, kun siitä ajaa venellä. Itse olen nähnyt sen vain vesiltä. Kuvassa ei valitettavasti näy upea väriloisto joka lähipuissa oli nähtävissä. Männyt kun nyt ovat niin jylhiä ilman syksynruskaakin. 

 Kirnusalmen kalliot

Näetkö sinä piirustuksia?

En tiedä onko tuo vanha taru totta vai kaupunkilegendaa, kuitenkin mieltäni hivoo ajatalle että miehet ovat lähteneet Ruovedeltä hiihtäen käymään salmella ja piirtäneet niihin ilokseen ja muiden ihmeeksi. Hiihtäen, vaarallisilla virtaavilla vesillä. Matka on pienellä mootoriveneellä noin 1h. 

Ja sukupolvet sen jälkeen muistelevat, ja melkein näkevät kallioissa edelleen heidän piirroksensa. Ihminen on hieno kun näkee mitä tahtoo nähdä.

Itsekin näin piirrokset sieluninisilmillä kun katsoin kallioita viime kesänä. Ihan varmasti näin. 

Teknisesti ottaen ei siinä kyllä mitään nää mutta se ei ole se juttu vaan se juttu on tuo tarina. 

 Mielikuva hiihtävistä miehistä, jotka kujeilevat meille vielä satavuotta kuolemastaan. 

Miehistä, jotka ovat aikansa ikoneja. 

Lautasukset jalassa.

 Turkit niskassa, tuottamassa taidetta korpein iloksi.

Heidän kätensä jälki elää taruissakin ei vain maalauksissa.

Kirnusalmi, Ruovesi

Kirnusalmi on nimensä mukaisesti kapea salmi,  josta joutuu kulkemaan, jos aikoo veneellä Tampereelta Ruoveden keskustaan.

Kuvassa kummeli ohjaa vesiliikennettä oikealle suunnalle. 

Tuo mäntyinen rinne on sanoin kuvaamattoman rauhoittava ja kaunis paikka. 

Rinteessä kivikasa on ollut paikoillaan vuosikymmeniä. Ellei satoja. Tarjanne laiva on kulkenut kesäisin tästä lähes sata vuotta ylös ja alas Näsijärveä. 

Valkoiseksi maalattuna.

 Tärkeänä tehtävästään. 

Se tietää paikkansa.

Ylpeä?

Murolen kirkossa

Tänään oli kirkko päivä. Kesämökin kunnassa, Ruovedellä, on Murolen komea kirkko. Komea siksi, että sisältä näkee kuinka uhkeista petäjistä kirkko on aikoinaan rakennettu. Sisältä ei nyt ole kuvaa kun en halunnut häiritä kirkkovieraita kesken hiljentymisen kuvaamisellani. 

Olin viime sunnuntaina Ruoveden Sofia Magdalenan kirkosssa, joten loma on tullut otettua hyvin hyödyksi, vierailemalla paikallisissa pyhäköissä.

Sekä tänään että viime sunnuntaina sana  "amen" sai kanttorin laulamana muodon ah- ven, tai ah- med, tämä sai otteeni herpaantumaan ja nauru oli lähellä. Onneksi pystyin käyttäytymään. 

"Sitten laulamme kolminkertaisen ahvenen". Liturgiaa ymmärtävälle tämä kyllä saa hymyn nousemaan huulille. Kristittyjen merkkinä on kautta aikojen ollut kala. Ehkä kanttori yritti muistuttaa meitä tuosta ajasta. 

Mene ja tiedä.

No tekevälle sattuu ja laulavalle varsinkin.

Kirjolohta tulen loimotuksessa

Tarvitaan:

Lohi
Voita
Konjakkia
Suolaa

Rakkautta, lämpöä, viitselijäisyyttä, yrittelijäisyyttä. Tulta.

Voi levitetään kalan pintaan katajan oksalla. Huolellisesti.

Tarvitaan aikaa. Ja lauantai iltana sitä on. Ei kiirettä. Vain sateen lotinaa.

Jo käytetyt saappaat

Pari tuntia metsässä. Hyvin toimii.

Uutta oppimaan, vanhoille teille

Lähetin juuri hakemuksen Jyväskylän avoinmen yliopiston kirjoittamisen opintoihin. Noin 2013 olen viimeksi opiskellut kyseisessä opinahjossa samaa aihetta. Silloin en saanut mitään valmiiksi mutta toivon, että saisin uuden mahdollisuuden onnistua. Saa nähdä miten käy. En ehkä kuole jos en pääse mutta olisihan tuo pettymys jos en pääsisi kun hakemuksenkin sain vihdoin viimein kirjoitettua.

Nyt bloggeri temppuilee, menee hermo, saa nähdä kaatuuko. Puhelimella toimii hyvin mutta tietokoneella takerteli aikaisemmin ja takertelee myös nyt.

Eilen ostamani punaiset kumisaappaat saivat tänään kyytiä. Parituntia sateessa, metsässä, suolla, kalliolla ja kangasmaastossa. Hyvin toimi. Jalat kunnossa. Mieli iloisena. Mikä hermoja lepuuttava kokemus samoilla lähimetsissä. Tuoksut, värit, sade.

Sateessa samoilu koiran kanssa on hupaisaa. Koira raukka pomppii tuhatkertaisesti edestakaisin polulta toiselle, yrittää nähdä korkeiden oksien takaa oikeaa polkua. Itselle niin helppo eteneminen on toiselle aikamoisen vaikeaa. Minkä teet kun jalat on rakennettu kiinnin masuun. #elmoboyy.

Samoilun jälkeen on aina tiedossa koiran uittaminen lastenkylpyvannassa. Ainoa tapa täällä maalla saada koira uitettua kokonaan roskien poistamiseksi ja kuran pesemiseksi pois.

Hui hait, ja uudet tuoksut

Noin 44 vuotta sitten sain lahjaksi punaiset Hait. Olin iloinen ja onnellinen. Ne olivat tietty käytetyt, mutta minulle uudet.

No, jos olet itse saanut nauttia tuon ajan Hai saappaista tiedät varsin mikä ongelma niissä oli.

Niin oli omissanikin.

Ne olivat hyvin, hyvin, hyvin liukkaat.

Muistan hyvin kuinka kevät lumilla liukastelin, itkin ja liukastelin. Olin kai kiittämätön kun en juuri silloin iloinnut uusista saappaistani. Kompuroidessani sohjossa. Muistan tunnelman, se oli yhtä hyytävä kuin ilma.

Nyt on koittanut uusi aika, ja uudet punaiset Hait. Ensimmäiseksi tarkistin minkälaiset pohjat niissä. Hyväksyin ne. Tosin vasta ensi kevättalvella saan tietää toimivatko nämä paremmin kuin lapsuuteni saappaat.

Toivon, että tämä lapsuuteni trauma saadaan päätökseen ja voin tallustella uusilla saappaillani onnellisia askelia syksyn sateissa.

Myös saappaiden uusi tuoksu kiinnostaa kuonokaveria.

Minun kaupunkini 2

Mutta...

Kun kameran kääntää pienen liikkeen verran, on näky aivan toinen.

Surullista.

Matto.

Muuta roskaa.

Miksi mikään kaunis ei saa olla kaunista vaan likaamme sen olemisellamme, tekenemisellämme. Tarkoituksella. Tarkoittamattamme. Ilkeyttämme. Ajattelemattomuuttamme.

En mennyt pelastamaan mattoa, en kaunistamaan luontoa. Annoin sen vain olla. Ja kirjoitin vain tämän kirjoituksen. En puutu asiaan, tarkkailen en toimi. Mites itse...

Minun kaupunkini

Uskomattoman kaunista. Hiljaista ja rauhallista.

Syksyn hohtavat värit loistavat auringon kajossa.

Voiko syksyllä olla enää kauniimpaa?

Ilma on raikas ja kuulas. 

Vain linnut puuttuvat, ovat jo lähteneet lämpimään.

Minä en.

Vietän lomani ruskaa ihaillen,  sateessa kulkien ja tuoksuja tuoksutellen.

 Mutta...

Vapaahetki ostoskeskuksessa

Päivän oleminen.

Mustikkapirtelö ilman sokeria.

Takana palaveri. Edessä matka stadiin.

Hauska löytö oli tuo vilkkuva valo Elmolle, minulle ja muille. Pieni. Toivottavasti kestää tulevan pimeyden. Tuntuu tylsältä ajatella että kohta koittaa talven pimeys, mutta totta se pärjätään juuri näiden pienten valotuikkujen avulla. Kun vain aina muistaisi pitää tuikkuja mielessä vaikka ulkona pimeää onkin.

Some addikti vai kiinnostusta maailmasta

Some addikti on kaiketi vaarallinen silloin kun se vie aikaa parisuhteesta, perheeltä tai elämältä. Jäin kuitenkin miettimään onko pahempaa lukea, FB:tä, e-kirjoja,  tai blogeja. Väline näin käytännössä on ihan sama, puhein tai tietsikka.

Tai mikä on vanhanaikaisen kirjan paikka elämässämme. Luen joka ilta kirjaa. Yöpöydällä on aina kesken jotain hengellistä, jotain jännittävää ja jotain hömppää. Viehän kirjakin aikaa perheeltä ja puolisolta, mutta tässä maailmassa se on hyväksytympää kuin somettaminen. Kirjassa olet kirjassa, somessa olet vapaana etterissä?

 Pelaamista en harrasta. En ole oikein koskaan harrastanut. Mitä nyt lasten kanssa joskus lautapelejä, mutta netti pelaamiseen en ole koskaan päässyt sisälle. Tarkoittaa siis sitä etten ole koskaan pelannut nettipelejä. En tietokonepelejä, en teleisiopelejä. Taitaa olla minulla joku ongelma? Niin mutta mikä siis on some addikti. Se, että joka minuutti tarvitsee tarkastaa tykkääkö joku minun jutuistani. Sitäkö on some addikti.

Pelko,

ettei ole olemassa itsenä muiden silmissä ja älyvenpeleissä nyt, kohta ja tulevaisuudessa. Pelko, siitä että olemisen tasapaino katoaa, tai ei ole omassa hallinnassani.

 Eikö enää ole luottamusta siihen että kaikki vain on olemassa ja sillä selvä.

Tässä itse kolunputous

Puro ennen koskea

Tässä alkaa veden juoksu kohti putousta. Pieni se vielä eikä kohina ole kovas. Mutta vain muutaman askeleen päässä on itse Kolunputous

Tässä itse putous

Vaikea on näin kuvasta hahmottaa kuinka jyrkästä mäestä on kyse. Koirakaan ei halunnut mennä siitä alas

Kolunputous

Läheisessä metsässä putos jota olemme etsineet jo jokusen vuoden. Nyt se löytyi. Kyltti on tumma ja sen havaitseminen on vaikeaa. Vaikka tiesimme että sen pitäisi olla paikallaan, meinasimme mennä ohi.

Jäkälä

Jäkälää. Miten kaunista metsää. Sateen jälkeen puhdas ilma ja raikkaus on niin sykähdyttävää.

Halpa mutta arvokas

Tärkeä kirja aina uudelleen käytössä. Kirja on julkaistu suomeksi 1999, mutta ohjeet eivät ole vanhentuneet mitenkään. Suosittelen

Heti meni julkisuuteen vaikka tarkoitus oli myöhemmin

Asetelma mökillä. Voisi olla hienommin rajattu mutta muuten pidän siitä.

Tekniikka ei pelitä

Niin kuvaa ei saa tekstiin. Harmittavaa. Ehkä tietokoneella mutta ei puhelimella. Kohta lähdetään katsomaan kolunkoskea. Toivottavasti sieltä saisi hyviä kuvia. No siis kuvan saa kun ottaa sen blogger ohjelmalla. Kirjoittaa tekstit myöhemmin. Mutta jos ensin ottaa kuvan kameralla niin ei näy bloggerissa. Tää on niin tätä opettelua. Ja sisältöä pitäis miettiä eikä tekniikkaa.

Uuden alku kahden vuoden jälkeen

Tää on niin tätä. Aina aloitan uudelleen ja taas uudelleen. Nyt ihan uudella tasolla kun on mopiiliversio käytössä. No saa nähdä miten toimii. Muistan että aikaisemmin oli vaikeuksia tekniikan kanssa. Saa nähdä miten nyt käy. Olisihan tämä hienoa jos voisi kirjoitella ihan vaan näin yksinkertaisesti.