Blogit.fi

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Syksyn haaleat sävyt Murolessa

Venelaituri Murolessa, Paloveden puolella.
Syksy on hiljalleen saapumassa Ruovedelle. Järven pinnassa väreilee pieni väre, joka kertoo kuinka tyyntä oikeastaan voikaan olla. Jos tuota pientäkään värähtelyä ei olisi, voisi sanoa ilmaa peilityyneksi. Melkein päivä sitä olikin. Tuo pieni väreily oli peräisin veneen jättämästä vanavedestä eikä suinkaan tuulesta.

Kesällä tähän laituriin kiinnittyy monia laivoja ja veneitä jotka matkaavat omia teitään kohti uuisa seikkailuja. Osalla tarkoitus on vain nautti venelitystä, osalla on tarkoituksena myös kalastaa ja näin nauttia myös kalasta aterialla. Vesi ja veneily on jotain niin upeaa Ruoveden kansallismaisemassa.

Kuvassa olevasta valkoisesta tangosta riippuu naru, jota vedettäessä kanavan patoportit avautuvat ja laivat pääsevät kulkemaan kanavan läpi. Kanavassa on jotain niin viehättävää, vanhan aikaista, josta voi tänäkin päivänä olla osallisena. Ennen kanavassa kulki alueen ainoat kulkupelit, vieden tavaraa ja ihmisiä paikasta toiseen. Nyt kanavalla on enemmänkin merkitystä huviveneille ja viikonloppu matkaajille. Toukokuusta lokakuuhun kanavanportit avautuvat joko aina narusta ilmoitettaessa tai etukäteen avausta pyydettäessä.

Kanavalla saa tietty nauttia myös toukokuusta syyskuuhun kesäkahvilan maittavista aterioista ja pitsoista.

Kevättä odotellaan



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti